Laskutus on kaiken yritystoiminnan ydin. Toiminimellä laskuttaminen toimii samaan tapaan kuin muilla yritysmuodoilla: laskutat asiakkaita aina, kun he ovat käyttäneet palveluitasi. Laskut kannattaa lähettää mahdollisimman pian, jotta saatavat eivät jää roikkumaan ja oma laskunmaksu ei vaaraannu. Laskutuksen yksityiskohdista on kuitenkin hyvä sopia aina etukäteen asiakkaan kanssa ennen työn aloittamista. Sopikaa ainakin maksuehto ja laskun päivämäärä.
Laskutuksesta voit vastata itsenäisesti tai käyttää laskutuspalvelua apunasi. Laskutuspalvelun etuna on se, että heiltä löytyy helpot laskutustyökalut, sekä apua maksumuistutuksiin ja perintään. Esimerkiksi InnoLaskulla laskun luonnin jälkeen yrittäjän ei tarvitse huolehtia enää mistään muusta. Palvelu hoitaa kaiken laskun lähetyksestä eteenpäin. Lisäksi palvelulla pystytään tarjoamaan asiakkaille osamaksuvaihtoehtoa, jolloin asiakas saa joustavasti maksuaikaa ja rahoitusyhtiö kantaa saatavan luottotappioriskin.
Mitä tietoja laskussa tulee olla?
Toiminimiyrittäjänä saatat olla arvolisäverovelvollinen, tällöin laskussa tulee olla arvolisävero. Arvolisävero on toimialasta riippuva, tosin yleensä 24%.ALV:n lisäksi laskussa täytyy olla nämä tiedot:
- Laskun päiväys ja numero
- Viitenumero
- Maksuehdot
- Arvonlisäveron osuus ja verokantojen erittely
- Huomautusaika ja korko
- Eräpäivä
- Erittely myydyistä palveluista ja/tai tavaroista.
- Laskutusosoite
- Laskutettavan yrityksen tiedot kuten Y-tunnus
Helpoin tapa varmistaa, että laskussa on kaikki vaadittavat tiedot, on käyttää luotettavaa laskutuspalvelua. InnoLaskun laskutuspalvelulla varmistat, että laskusi täyttävät aina nämä ehdot. InnoLaskulla pystyt sujuvasti laskuttamaan kuluttaja- ja yritysasiakkaiden lisäksi myös vakuutusyhtiöitä. Käytössäsi on kaikki laskutukseen tarvittavat työkalut kuten mm. luottotietojen tarkistus, verkkolaskutus, laskurahoitus ja osamaksupalvelu.
Entä jos laskua ei makseta?
Jos asiakas ei ole maksanut laskua eräpäivän jälkeen, tulee asiakasta muistuttaa laskun eräpäivästä ja maksamisesta. Yleisimmin asiakas on joko unohtanut laskun tai on käynyt joku erehdys. Tällöin asiakas todennäköisesti maksaa laskun heti muistutuksen jälkeen. Mikäli asiakas ei kuitenkaan maksa laskua on hyvä olla erillinen perintää hoitava kumppani, jolloin ei itse tarvitse hoitaa työlästä muistutus- ja perintäprosessia. InnoLaskussa maksumuistutukset ja perintä kuuluu palveluun.
Mitä eri laskutyyppejä on ja miten ne kannattaa valita?
Eri laskutyyppejä ovat paperilasku, verkkolasku ja sähköpostilasku. Paperilaskut ovat kaikista monitöisin, kallein ja hitain vaihtoehto. Sähköpostilaskut lähetetään nimensä mukaisesti sähköpostitse, ja niitä voit lähettää itse tai laskutusohjelman kautta. Sähköpostilaskutus on paperilaskutusta nopeampaa, mutta sen huono puoli on siinä, että lasku hautautuu helposti muiden sähköpostien alle. Tästä syystä esim. yrityksen suosivat yleensä verkkolaskua, jolloin lasku tulee suoraan heidän verkkopankkiin tai taloushallinto-ohjelmistoonsa, mistä lasku on helposti maksettavissa.
Verkkolasku on nykyaikaisin laskutusmuoto, joka lain mukaan on yrityksille tarjottava. Moni yritys ilmoittaa suoraan ottavansa vastaan vain verkkolaskuja. Verkkolaskun luominen on helppoa InnoLaskun kautta, voit hakea asiakkaan verkkolaskuosoitteen suoraan asiakkaan y-tunnuksen avulla. InnoLaskulla laskut lähetetään aina verkkolaskuna niin, että se on asiakkaalle kaikkein helpointa maksaa!
Onko sinulla muuta kysyttävää? Voit lukea lisätietoa InnoLaskun sivulta https://www.innovoice.fi/palvelut/innolasku/ tai olla yhteydessä myyntiimme ([email protected] / 09 4241 2309).